Salaperäinen kirja

Olipa kerran pienen pieni sininen mökki, jossa asui huhujen mukaan pelottava noita. Hän asui talossa, joka oli hyvin ränsistynyt ja erikoislaatuinen. Kukaan ei ole nähnyt noitaa, mutta salaperäisestä kirjasta on löytynyt vihjeitä, että mökissä on ainakin joskus asunut noita. Salaperäinen kirja oli löytynyt Heikin ja Vilhon ullakolta. He alkoivat heti tutkia kirjaa ja tajusivat sen olevan hyvin vanha. Myöhemmin Heikki ja Vilho kertoivat heidän isälle kirjasta ja isä tiesi, että kirja oli ainakin sata vuotta vanha.

Kirjan kanteen oli laitettu hämäyksen vuoksi Kanarian saarten kartta, jotta kukaan ei epäilisi sen olevan salaisuuksia täynnä. Heikki ja Vilho eivät jättäneet kirjaa hetkeksikään, vaan tutkivat sitä jopa ruokapöydässä syödessään. Poikien tavoitteena oli ratkaista arvoitus, joka kirjassa oli. Arvoitukseen täytyi löytää monia osia, joita löytyy noidan mökin lähettyviltä. Heikki ja Vilho olivat hyvin innostuneita, että saavat ratkaista arvoituksen.

Pojat lähtivät retkelle lähelle noidan mökkiä. Kirjassa oli kartta ja erilaisia vihjeitä, joiden avulla mökille pitäisi löytää. Mökille oli pitkä matka, joten pojat ottivat paljon evästä matkaansa. He ottivat myös teltan, jotta voivat tarvittaessa nukkua, jos matka kestäisi monta päivää. Niin pojat aloittivat matkan kohti noidan mökkiä.

Ensimmäisenä vastaan tuli valtavan iso kirjava talo, joka muistutti sateenkaarta. Talo oli piirretty vihjekirjaan ja osoitettu, että talon ullakolta löytyisi vihje, jonka avulla he tietäisivät mihin täytyy seuraavaksi lähteä. Ullakolta löytyi kartta, joka johdatti pojat kukkaniitylle. Niityllä pojat päättivät syödä äidin tekemiä eväitä. Heillä oli hedelmiä, leipiä sekä mehua. Eväät syötyään he jatkoivat matkaansa kohti seuraavaa vihjettä. Vihje löytyikin melko nopeasti heti kukkaniityn jälkeen. Kirjassa oli sanottu vihjeen olevan ison puun kolossa kukkaniityn jälkeen.

Arvoitus ei ollut vielä kuitenkaan ratkaistu loppuun asti. Pojat jatkoivat retkeään iltaan asti löytäen monia uusia vihjeitä. Vihdoin iltahämärällä Heikki ja Vilho saapuivat erään punaisen mökin juurelle. Pojat miettivät pitkään, että pitäisikö heidän vain astua mökkiin sisälle. Sitten he päättivät mennä mökin luokse ja koputtivat oveen. Hetken odotettua mökin ovi aukesi ja oudon näköinen vanha nainen avasi oven. Nainen tiedusteli keitä pojat olivat ja mitä he täällä tekivät. Pojat hämmästyivät kun nainen puhui ihan normaalisti. He kertoivat ratkovansa arvoitusta. Silloin nainen pyysi poikia sisään mökkiinsä ja kertoi heille olevansa juuri tämä kyseinen noita jota pojat etsivät. Tämän kuultua Heikki ja Vilho pelästyivät, mutta hetken kuluttua tajusivat, että noita olikin oikein mukava.

Noita kertoi pojille paljon tarinoita. Hän kertoi yhden tarinan möröstä, joka oli asunut hänen ullakollaan monta vuotta, sille pojat nauroivat, koska ajattelivat sen olevan hyvä pila, vaikka noita väittikin sen olevat aivan totta. Pojat eivät uskoneet muitakaan noidan kertomia tarinoita, sillä eivät vieläkään luottaneet noitaan kovinkaan hyvin. Pikkuhiljaa he kuitenkin ymmärsivät kuinka hauska noita oli.Pojat ilmoittivat äidille ja isälle, että he eivät palaakaan retkeltään vaan jäävän noidan luokse asumaan. Heikki ja Vilho olivat siis saaneet arvoituksen ratkaistua, mutta halusivat jäädä asumaan noidan luokse ja elivät siellä elämänsä onnellisesti loppuun asti.